Merivesissä on eroja

Ihmisen elimistö ei kestä suolaista merivettä, eikä sitä edes tee mieli juoda.

Merten suolaisuus on tyypillisesti 30–35 promillea eli 3–3,5 prosenttia. Määrä vaihtelee haihdunnan myötä; lämpimillä alueilla vesi on suolaisempaa, kun makea vesi haihtuu.

– Esimerkiksi itäisellä Välimerellä suolaisuus nousee jopa 40 promilleen, koska kesällä haihdunta on suurta eikä alueella ole isoja jokia, jotka tuovat mereen uutta vettä. Toisaalta taas vaikkapa eteläisellä Atlantilla Etelä-Amerikan ison Amazonas-joen vaikutus ylettyy satoja kilometrejä valtamereen, mikä alentaa sen suolaisuutta, selvittää ympäristötieteen professori Alf Norkko Helsingin yliopistosta.

Oma Itämeremme muodostaa murtovesialtaan, jonne pääsee vain vähän suolaista vettä Pohjanmereltä Tanskan salmien kautta. Uutta makeaa vettä valuu runsaasti ympäröivistä joista. Esimerkiksi Helsingissä meriveden suolaisuus on vain 5–6 promillea.

Itämeren vettä voisi jopa juoda vähäisen suolaisuuden puolesta, ellei se sisältäisi niin paljon mikrobeja, alkueläimiä ja kemiallisia epäpuhtauksia.

Elimistön suola- ja nestetasapainot häiriintyvät

– Meillä jokaisella on kropassamme noin kahdeksan promillen vahvuinen isotoninen suolaliuos. Sitä vahvempi ja heikompi pitoisuus vaikuttaa suolatasapainoomme ja heikentää vointiamme. Esimerkiksi jos urheilee rankasti, suolatasapaino laskee kovan hikoilun myötä. Siksi urheilujuomissa on yleensä vähän suolaa, Norkko valottaa.

Meriveden suolapitoisuus on liian korkea, jotta sitä voisi käyttää juomavetenä. Se on ihmisen elimistön suolapitoisuutta korkeampi, joten merivettä juotaessa elimistön nestetasapaino häiriintyy.

– Munuaiset poistavat elimistöstä ylimääräistä suolaa, mutta tarvitsevat näin toimiessaan vettä suhteessa suolaan enemmän kuin merivedessä on. Liika suolan saanti lopulta kuivattaa elimistöä ja voi johtaa munuaisten toiminnan häiriintymiseen ja ylikuormittumiseen, kertoo tiimipäällikkö, FT Päivi Ruokojärvi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.