Esteettömyysvalinnat
Skip to main content
Hyvinkään Vesi tiedottaa

Hyvinkään Vesi saneeraa ja rakentaa uutta

Vuonna 2026 isoja työmaita on esimerkiksi Suokadulla ja Hikiällä.

Hyvinkään Vesi saneeraa vanhaa ja rakentaa uutta vesihuoltoverkostoa myös vuonna 2026.

Rakentaminen voi aiheuttaa melua ja pölyä lähialueelle sekä häiriöitä liikenteelle. Työmaasta riippuen kiinteistöille tullaan rakentamaan väliaikainen vesijohdon pintaverkko, mutta vedenjakelun keskeytyksiin on silti hyvä varautua työmaan aikana. Suunnitellut keskeytykset tiedotetaan Hyvinkään Veden verkkosivuilla ja tekstiviestitse.

1. Vesijohdon radanalitus Suokadulla

Suokadulla rakentuu uusi vesijohdon pääradan alitus kevään ja alkukesän aikana. Jalankulkijat tullaan ohjaamaan eteläiselle kevyenliikenteenväylälle rakentamisen ajaksi.

2. Hikiä, päävesijohdon saneeraus

Hyvinkään Veden päävesijohtoa saneerataan vuosina 2026–2028 Hyvinkään pohjoisosassa ja Hausjärven puolella Hikiällä. Päävesijohtoa saneerataan yli 10 km, mutta kolmessa eri vaiheessa.

3. Riihimäenkadun jätevesipumppaamo

Riihimäenkadulla saneerataan syksyllä vanha jätevesipumppaamo ja ympäröivää verkostoa. Tekniikkaa sijoitetaan maanpäälliseen rakennukseen nykyisten maanalaisten ratkaisujen sijaan.

4.–6. Hyvinkään kaupungin yhteistyökohteet

Hyvinkään Vesi on mukana Hyvinkään kaupungin vesihuollon ja katujen saneeraus- ja uudisrakentamisen työmailla. Keväällä jatkuu Kauppalankadun saneeraus (4) Opintien ja Urheilukadun välillä sekä toinen työmaa Oraskadulla (5). Mt130:lle rakennetaan Veikkarinkadun kohdalle uusi liittymä Veikkari II kaava-alueelle (6). Kaava-alueelle tulee liiketontteja, joille rakennetaan uusi katuyhteys ja vesihuolto. Työmaat saadaan valmiiksi loppukesän ja syksyn aikana.

kartta hyvinkaa

kartta hausjarvi