Esteettömyysvalinnat
Skip to main content
Kaltevan puhdistamon laajennus alkaa
Kaltevan puhdistamon laajennus alkaa
Kuvassa vesilaitoksen putkiasentajia Martin Aallopin työmaalla lokakuussa 1983.

1981–1990: Jätevedet ohjataan Kaltevaan

1980-luvulla kovat pakkastalvet aiheuttivat putkirikkoja ja Kaltevan puhdistamon rakentaminen alkoi. Artikkeli on osa sarjaa, jossa kerrataan vesi- ja viemärilaitoksen vaiheita Hyvinkäällä.

Vuonna 1980 Hyvinkään kaupungin teknisen viraston vesihuolto-osastolla oli käytössään viisi vedenottamoa ja kaksi vesitornia. Suurin hanke 1981 oli edelleen jatkuva Nopon alueen vesihuollon rakentaminen, joka sisälsi johtosillan Vantaanjoen yli.

Kaltevan keskusjätevedenpuhdistamon ensimmäisen vaiheen rakentaminen aloitettiin lokakuussa 1982. Puhdistamon suunnitteli Oy Vesi-Hydro Ab ja pääurakoitsijana toimi Tekra Oy. Verkostojen rakentamiskohde oli A. Ahlström Oy:n lasivillatehtaan ympäristö Sahanmäessä.

Martin ja Kittelän jätevedenpuhdistamoilta Kaltevan puhdistamolle rakennetut pääviemärit olivat vuosien 1983–1984 suurimmat työmaat. Kaltevan puhdistamon ensimmäisen vaiheen käyttöönotto tapahtui tammikuussa 1984, jonka jälkeen Martin ja Kittelän puhdistamot hylättiin.

Pakkastalvet koettelevat vesilaitosta

Vuonna 1985 Suomea koetteli ankara pakkastalvi ja verkoston jäätymiset laittoivat vesilaitoksen henkilöstön kovalle koetukselle. Hyvinkäällä jäätyneiden vesijohtojen sulatuksista selviydyttiin melko hyvin; pahimmillaankin jäätynyt tonttijohto sulatettiin viikon sisällä tapahtuneesta.

Samana vuonna Erkylän vedenottamoa ja Hikiän tekopohjavesilaitosta jouduttiin seisottamaan kolmen kuukauden ajan Pohjoisen ohikulkutien rakentamisen vuoksi.

Huhtikuussa 1986 tapahtuneen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden takia tutkittiin Hikiän tekopohjavesilaitoksen hiekkasuodattimen säteilypitoisuuksia. Tulokset eivät antaneet aihetta toimenpiteisiin.

Myös vuonna 1987 talvi oli ankara, ja syvälle mennyt routa aiheutti paljon putkirikkoja. Altaiden jäätyminen aiheutti myös käyttövaikeuksia jätevedenpuhdistamoilla.

Keski-Uudenmaan Vesiensuojelun Kuntainliitto teki sopimuksen Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:n kanssa lisäveden juoksuttamisesta Päijännetunnelista Ridasjärveen kesäaikaan alivirtaamien suurentamiseksi ja siten virkistysmahdollisuuksien lisäämiseksi.

Kaltevan puhdistamon laajennus alkaa

Vuonna 1988 valmistui Kaltevan jätevedenpuhdistamon laajennuksen yleissuunnitelma. Erityisen ongelman aiheuttivat kesän poikkeuksellisen voimakkaat rankkasateet. Vesihuoltolaitokselle tuli ilmoituksia 156 eri kohteesta, joissa vesi oli tulvinut kellariin.

Vuoden aikana Hyyppärän puhdistamolla jouduttiin ohittamaan jätevettä 250 000 m³. Suuren ohitusmäärän arvioitiin johtuvan asutuksen ja teollisuuden kasvusta puhdistamon viemäröintialueella, jolloin puhdistamon käsittelyteho ei enää riittänyt tulevalle vesimäärälle.

Vuonna 1990 rakennettiin Kaltevan jätevedenpuhdistamon laajennusta, jonka harjannostajaisia vietettiin marraskuussa. Uutta viemäriverkostoa rakennettiin noin 16 km sisältäen Hyyppärä–Veikkari-pääviemärin ja Veikkarin pumppaamon paineviemärit Nikinharjun yli.

Vesijohtoverkostoa oli rakennettu 31.12.1990 mennessä 207 km, jätevesiviemäriä 192 km ja sadevesiviemäriä 89 km. Vesijohtoverkostoon pumpatun veden määrä oli tuona vuonna 3 363 400 m³.

lev historia 2

Kuvassa vesilaitoksen putkiasentajia kesällä 1982. Taustalla näkyy vesilaitoksen ensimmäinen painehuuhtelija-imuauto.